Elina Tan-Hietalahti Elina on tuonut mustan keskisnautserirodun Suomeen. Hän on kasvattanut rotua Suomessa kennelnimellä Rivale ja myöhemmin Hollannissa yhdessä miehensä kanssa kennelnimellä Hweeko. Kasvattien joukossa on useita Suomen, Ruotsin, Pohjoismaiden, Hollannin ja kansainvälisiä valioita sekä Maailmanvoittajia.
Tan-Hietalahti on ollut Suomen Kennelliiton jäsen vuodesta 1954. Hän oli myös samana vuonna perustamassa Suomen Snautseri- ja Pinserikerhoa, jonka hallituksen jäsen hän oli lähes 30 vuotta. Lisäksi hän oli SSPK:n varapuheenjohtajana ja jalostustoimikunnan jäsenenä monen vuoden ajan. Tan-Hietalahti on myös edustanut yhdistystä kansainvälisessä Snautseri-Pinseriunionissa ISPU:ssa.
Tan-Hietalahti valmistui ulkomuototuomariksi vuonna 1967 ja on arvostellut 22 eri maassa ja useissa Maailman Voittaja -näyttelyissä. Hänellä on arvosteluoikeuksia FCI:n ryhmien 1, 2, 5, 8 ja 9 rotuihin.
Copyright Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry |