Patella Luxaatio

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli Patellaluksaatio

Polvilumpion sijoiltaanmeno on yleisin pystykoirilla, pienillä ja kääpiökoirilla, joilla se on myös perinnöllinen vika. Suurilla roduilla se ilmenee pihtipolvista, varsinkin jos koiralla on lonkkadysplasia, mikä tekee raajasta "holtittoman". Joskus sijoiltaanmeno voi olla tapaturmaperäinen, esim. kolarivamma. Patellaluksaatio on kasvuhäiriö silloin, kun reisiluun nivelosa, pää, ei kehity normaalisti, eikä siihen muodostu telauraa, jossa polvilumpio pysyisi. Lisäksi kasvuhäiriön seurauksena reisi- ja sääriluun akselit eivät ole "samassa linjassa", mikä nimenomaan "vääntää" polvilumpion pois paikoiltaan. Pentu voi syntyä viallisena jolloin polvilumpio on ja pysyy luksoituneena, mitä pidetään sijoitlaanmenon vaikeimpana eli IV-asteen vikana. Kun kysymyksessä on sikiökautinen virheasento, paranemismahdollisuuksia ei ole.
Sijoiltaanmeno I- eli lievimmässä asteessa saadaan polvilumpio painettua sivuun, mutta se palaa paikoilleen. Sääriluun kiertyminen on niin vähäistä, että koirien suurin osa selviytyy 4-5v ikään, ennen kuin nivelkulman eli degeneratiivisen nivelsairauden takia koira voi alkaa ontua. Muunnoksien perusteella voidaan suunnitella sopivin hoito.
Polvilumpio on II-asteessa yleensä luksoitunut. Lumpio voidaan työntää paikoilleen, mutta ilman leikkausta se ei pysy paikoillaan. Tämä johtuu siitä, että sääriluu on kiertynyt, vaikkakin vähemmän kuin 30 astetta. Röntgenkuvassa todetaan matala ura ja selviä nivelrikkomuutoksia.
Luksaation III-asteessa on sääriluun kiertymä enemmän kuin 30 astetta. Ura on olematon ja reisiluun pää pyöreähkö.
Edellä on jo mainittu synnynnäinen IV-aste, jossa kiertymä voi lähennellä 90 astetta. Näinkin pahoja kiertymiä todetaan kääpiökoirilla. Leikkaushoito voidaan III-asteessa vielä hyvin tehdä. Polvilumpioluksaatioiden yleistyminen sukuihin polyfeenisesti sitoutuvana on aiheuttanut sen, että monissa roduissa on ryhdytty vastustamistoimenpiteisiin. Onkin syytä selvittää PEVISA-määräykset ennen kuin kääpiörotuista koiraa tai suomenpystykorvaa käytetään siitokseen.

Lähde:
Saki Paatsama – Terve ja sairas koira