Legg-Calva-Perthes-diseaseYlläoleva nimihirviö ei viittaa merkkivaatteisiin vaan tarkoittaa useilla kääpiökoiraroduilla, valitettavasti myös meillä harjakoirilla esiintyvää reisiluunpään kuolioitumisen aiheuttavaa perinnölliseksi luokiteltavaa sairautta. Perityminen ja sen osuus eivät ole kuitenkaan täysin selvillä, meillä on kuitenkin villejä arvauksia aiheesta. Myös ympäristötekijöiden uskotaan vaikuttavan sairauden ilmenemiseen. Legg-Calve-Perthes puhkeaa useimmiten kasvuvaiheessa, alle vuodenikäisellä nuorella koiralla ja on varsin kivulias sairaus, joka vaikeimmillaan vaatii leikkauksen hoidokseen. Oireena lievissä tapauksissa voi olla ontuminen, mutta mikäli sairaus kerkiää kehittyä vaikea-asteiseksi koira hyppii kivun vuoksi kolmella jalalla. Legg-Calve-Perthestä epäiltäessä olisi suunnattava kipin kapin eläinlääkärin vastaanotolle, sillä aikainen diagnoosi helpottaa sairauden hoitoa ja vähentää koiran kärsimän kivun määrää. Taudissa (Legg-Calve-Perthes) täysin tuntemattomasta syystä verenkierto reisiluun päähän salpautuu eli suonet menevät tukkoon. Tässä vaiheessa ei oireita vielä ole, vaan ne alkavat vasta sitten kun tilanne on oikeastaan alkanut luonnollisesti korjautua: uudet verisuonet ovat alkaneet kasvaa entisiä kanavia pitkin ja syödessään tilaa itselleen heikentävät reisiluun päätä. Tällöin reisiluun pää romahtaa ja tauti voidaan todeta röntgenkuvassa oireiden, ontumisen ja kivun alettua. Joillain terrieriroduilla on viitteitä, että Legg-Calve-Perthes periytyisi mahdollisesti resessiivisesti ja/ tai polygeenisesti ja koeparituksissa (terrierirotu) on kaksi sairasta koiraa yhdistämällä saatu jälkeläisiin ilmenemään Legg-Calve-Perthes 60 - 100 %: sti syntyneistä pennuista. Mikä viittaa perinnölliseen taustaan kyseisellä rodulla. Kuitenkin on epäilty, että sairaus voi vaihdella ilmiasultaan siten, että se voi joillain yksilöillä olla hyvin lievänä koskaan antamatta mitään oireita, mutta tästä ei ole mitään näyttöä. Sairaudesta kaiken kaikkiaan tiedetään vielä hyvin vähän. Legg Perthess alkaa useimmiten koiran ollessa 5 - 8 kk vanha, mutta sairauden alkamisikä on vaihdellut 3 - 13 kk. Oireina on ontumista ja takajalan heikkoutta. Sairaus on usein toispuoleinen eli toisessa takajalassa. Oireena epäselvä ontuminen ja kipu Ainoana oireena on epäselvä ontuminen, mutta usein tähän liittyy kipu. Kipu voi tuntua nivusessa tai reidessä, Oireet voivat edetä niinkin pitkälle, että koira joko könkkää kolmella jalalla, tai lakkkaa tyystin kävelemisen. Perthesin taudin hoidossa tavoitteena on pitää reisiluun pää pyöreänä ja liikkuvana, sekä saada se pysymään lantiokuopassa Liikunta ja sen rajoitukset Perthes-taudin menestyksellinen hoito edellyttää liikunnan rajoittamista taudin aktiivisen vaiheen aikana. Lähde: Kiinanharjakoira Pietu |