HOLLANNINPAIMENKOIRAHollanninpaimenkoira on aktiivinen palveluskoirarotu. Siitä on kolme karvamuunnosta, karkea-, lyhyt- ja pitkäkarvainen.  pitkäkarvainen
Hollanninpaimenkoira on viisas, yhteityöhaluinen ja sosiaalinen koira, joka myös osaa ottaa elämän rauhallisesti. Holsku kaipaa ehdottomasti toimintaa ja saada olla mukana perheen kaikissa jutuissa. Yleensä holsku seuraa omistajaansa kuin varjo joka puolelle, vessaankin se tulee katsomaan että sujuuko kaiki hyvin :) . Koira täytyy kasvattaa siihen malliin että se pystyy olemaan mukana siellä missä omistajakin, ehkä ei nyt tietysti työpaikalla, jos työnantaja ei siihen suostu J Pitkäkarvaisen erityispiirre on sen "pomppiminen". Se pomppii kuin kumipallo :). Holsku voi olla hieno näyttelytähti, mutta sen aivokapasiteetti riittää hyvin myös käyttöpuolelle. Holskuilla on tuloksia kaikissa PK-lajeissa, tokossa, raunioilta, vesipelastuksessa ja agilityssä. Vain omistajan aika ja halu asettaa rajat koiran kyvyille! Elämäänsä tyytyväinen holsku makaa esimerkiksi lattialla, sohvalla selällään pää alaspäin tassut kohti taivasta. Saman asennon tietysti voisi ottaa myös omistajan sängyssä pylly tyynyllä. Mutta menepä vaikka kuinka hiljaa ja varovasti ovelle päin, niin koira on sinua ennen odottamassa eteisen ovella: "Kiva mamma kun Me olemme lähdössä taas.” Holsku tulee hyvin toimeen:
Jatka tutustumista Hollanninpaimenkoiriin Lissunmustan sivuilta Hollanninpaimenkoiran AlkuperäVaikka Hollanninpaimenkoira on aika uusi Suomessa, (ensimmäiset rekisteröitiin vuonna 1990, kk Dwarrel Afke v.t Lookerland, pk Conan ) sen historia kotimaassaan, Hollannissa, on paljon pitempi. Aiemmin käyttöominaisuudet olivatkin tärkeämpiä kuin kauneus tai yhteinen ulkonäkö. Kuvia vuosien takaa ©kennel van Oscarli Maalaiskoiran menneisyyden vuoksi rodulta on odotettavissa monipuolisuutta sekä itsenäisyyttä. Koiran tuli ansaita elantonsa paimentamalla, pihavahtina, metsästämällä, kärryjen vetämällä ja avustaa kaikessa mitä maatilojen elannonhankkimisessa tarvittiin. Koiria ei todellakaan pidetty pumpulissa. (Mitä Amidos Vän kennelikään ei tee). Koirat jotka eivät täyttäneet vaatimuksia, nopeutta ja voimakkuutta tai oikeaa kokoa ja kestävyyttä, pantiin pois. Ainoastaan ne koirat joilla oli parhaat käyttöominaisuudet pääsivät suvunjatkopuuhiin. Koiran tuli olla kuuliainen, helposti käsiteltävä ja nokkela, tarpeeksi pieni ollakseen nopea ja notkea, mutta tarpeeksi suuri herättäkseen kunnioitusta vahtikoirana. Koiran ulkoisella kauneudella tai värillä ei tuohon aikaan ollut väliä. Koriemme ulkomuoto määräytyy suuresti niiden elinalueen ja olosuhteiden mukaan, Voi huomata, että maissa jotka ovat vuoristoisia, ylänköisiä ja kulmiä koirat ovat erinäköisiä kuin alavassa, tasankoisessa eikä niin kylmässä Hollanissa. Siksi saksan-, belgian-, collien ja Hollanninpaimenkoirat ovat eroistaan huolimatta samantyyppisiä. Alueellisista eroista huolimatta oli nämä rodut kehitetty samoihin töihin ja näillä roduilla on samat kantaesi-isät. Nederlandse Herdershonden Club1800-luvun lopulla heräsi Hollannissa kiinnostus kotimaiseen rotuun. Vaikkei ulkonäköjalostusta oltukaan tehty, oli huhtikuussa 1874 ensimmäinen koiranäyttely Amsterdamissa. Vuonna 1875 kirjoitettiin ensimmäinen rotumääritelmä ja 1878 näyttelyssä puhuttiin ensi kertaa hollanninpaimenkoirasta. Nederlandse Herdershonden Club, oma rotuyhdistys, perustettiin 1898. Karvapeitteen mukaan eroteltiin rodussa kuusi eri variaatiota. Värillä ei edelleenkään ollut väliä, myös valkoinen sallittiin. Vuonna 1906 muuttuivat nuo kuusi muunnosta nykyisiksi kolmeksi (karkea-, lyhyt- ja pitkäkarvainen). Valkoista vähäisessä määrin sallittiin yhä, mutta se kiellettiin kokonaan v. 1914. Näin tehdessä moni hyvä paimenkoira suljettiin pois jalostuksesta, mistä oli haittaa kasvattajille. Ei yksin ulkomuoto muuttunut (koiran täytyy olla hyvin raidoittunut, eli: selvät raidat korvien takaa varpaisiin asti) myös elinympäristö muuttui maatilalta "tavalliseksi" kotikoiraksi. Monenlaisten ominaisuuksiensa takia koiria käytettiin yhä enemmän ja enemmän poliisi-, suojelu- ja sotakoirina. Siksi olisi mieluusti haluttu koiria joilla olisi reilumpi säkäkorkeus, joten kokeiltiin risteytyksiä saksanpaimenkoiran kanssa. Pyrittiin vain luomaan isompia ja rotevampia koiria ilman että olisi ajateltu rodunomaisen luonteen säilyttämistä. Vuodelta 1919 tunnetaan neljä pentuetta yhdistelmästä lyhytkarvainen hollantilainen x saksanpaimenkoira. Luultiin, että näin saataisiin koirille lisää massaa. Mutta väärin meni. Seuraavina vuosina saatiin katsella pitkiä selkiä, suuria korvia ja pitkiä häntiä, jotka tulivat saksanpaimenkoirilta. Hollanninpaimenkoiran kaikkiin muunnoksiin on viime vuosisadan puoleenväliin mennessä käytetty satunnaisesti myös belgianpaimenkoiria.
|